Olipa kerran idea…

Eläinteatteri sai alkunsa syksyllä 2012, kun Iina ja Satu istuivat Livian pulpetissa Tuorlassa kurssilla nimeltä ”hyvinvoinnin tuottaminen eläinten avulla”. Tunneilla opiskeltiin mm. eläinavusteista toimintaa, koirien kouluttamista ja hevosten mielenmaisemaa. Loppusyksystä tuli työssäoppimisen aika. Kun yhdistettiin Satun musiikkiharrastus ja kesäteatteritausta, Iinan osaaminen lasten ja koirien kanssa sekä ihmisrakas 1-vuotias tiibetinspanieli Elmeri, syntyi ensimmäinen kiertävä eläinteatterinäytelmä – Ystävä lahjaksi. Ystävä lahjaksi sisälsi samat elementit kuin Eläinteatteri Elmerin näytelmät tänä päivänä: oma käsikirjoitus, kotiinkuljetettava tuotanto, musiikki, huumori ja koirien tuottama ilo. Ystävä lahjaksi kiersi kahden ihmisen ja yhden koiran voimin ilahduttamassa turkulaisia päiväkoteja ja alaluokkia. Kurssi päättyi, mutta eläinteatteri jatkoi kasvuaan.

Seuraavana jouluna 2013 sama tiimi esitti Ystävä lahjaksi -näytelmän pidennetyn version Pelastakaa Lapset ry:n tukihenkilöille ja tukiperheille. Mukaan saatiin myös kolmas näyttelijä. Kuten ensimmäisenäkin vuonna, koiran rapsuttelu esityksen jälkeen oli tärkeässä osassa. Lapset pääsivät myös ratkomaan ”Elmerin tonttuagentteina” kadonneen luun arvoitusta.

Vuonna 2014 innostus eläinteatteritoimintaa kohtaan laajeni entisestään, kun Satu kertoi menneistä joulunäytelmistä kesäteatterikollegoilleen. Syksyllä olikin yllättäen kasassa 13 hengen ja kolmen koiran tiimi! Voihan pukin parran harjoituksen käynnistyivät Konsan kartanon navetan vintillä. Satun uusin käsikirjoitus nauratti lapsiperheyleisöjä kuuden esityksen verran Raunistulassa.

Voihan pukin parta sytytti kipinän oman teatteriyhdistyksen perustamiseen. Suurin osa edellisen joulunäytelmän näyttelijöistä kokoontui yhdistyksen perustamiskokoukseen keväällä 2015. Eläinteatteri Elmeri ry sai rekisteröimispäätöksen 1.7.2015 ja ensimmäisen oman produktion, Paksu-Paulan, ensi-ilta oli samana kesänä. Yhdessä tekemisen ilo, lahjakkaat näyttelijät ja koirat sekä usko eläinteatterin perusideaan tuoda taide ja eläimet heidän luo, jotka muuten jäisivät niitä vaille, tekevät Eläinteatterista luovan, dynaamisen ja kasvavan yhdistyksen, jonka jäsenet tekevät teatteria täydellä sydämellä. Aika näyttää, mihin kaikkeen eläinteatteri vielä taipuukaan!

 

Elmeri

%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close